Toimittajajärjestöt: Kuntien ja valtion yhtiöt saatava julkisuuslain piiriin

20.11.2019

Oikeusministeriössä on valmistunut selvitys, joka koskee julkisuuslain ulottamista koskemaan valtion ja kuntien määräysvallassa olevia yhtiöitä. Useat toimittajajärjestöt vaativat selvityksestä ministeriölle antamissaan lausunnoissa, että lainmuutos pitää toteuttaa mahdollisimman kattavana.

Julkisen vallan, erityisesti kuntien, yleistyvä tapa yhtiöittää toimintojaan vaarantaa kansalaisten oikeuden saada tietää, kuinka julkista valtaa ja verovaroja Suomessa käytetään. Julkisuuslaki koskee nykymuodossa vain itse viranomaisia, mikä rajaa ulkopuolelle muun muassa niiden määräysvallassa olevat yhtiöt. Räikeä esimerkki on Helsingin ja Espoon kaupunkien omistama Länsimetro Oy, jonka johto ei luovuttanut metroyhtiön hallituksen tilaamaa selvitystä hankkeen myöhästymisestä ja kallistumisesta edes omistajakaupunkien poliitikoille, saati sitten toimittajille.

“On kestämätöntä, että julkisen vallan ja rahan käyttö valuu pimentoon tilanteessa, jossa se siirretään esimerkiksi kunnanvaltuustosta osakeyhtiöön tai muuten läpinäkymättömiin. Silloin kansalainen ei saa tietoa siitä, mitä hänen rahoillaan tai antamallaan vallalla tosiasiassa tehdään. Tarvitaan Lex Länsimetro tukkimaan nämä porsaanreiät”, Tutkivan journalismin yhdistys ry:n puheenjohtaja Ville Eklund sanoo.

Järjestöjen mielestä julkisuuslain pitää kattaa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttö riippumatta varoja hallinnoivan organisaation oikeudellisesta muodosta. Tärkeää on myös varmistaa, että julkisuuslaki ulottuu julkisyhteisöjen määräysvallassa olevien yhtiöiden lisäksi niiden tytäryhtiöihin sekä julkisin varoin toimiviin yhdistyksiin ja säätiöihin.

“Kansalaisten perusoikeus, tiedonsaanti julkisen vallan ja julkisten varojen käytöstä, ei saa olla riippuvainen siitä, millaisin juridisin rakentein julkinen valta päättää toimintansa järjestää”, sanoo Taloustoimittajat ry:n puheenjohtaja Jarno Hartikainen.

Tutkivan journalismin yhdistys ry, Oikeustoimittajat ry, Politiikantoimittajat ry, Taloustoimittajat ry, Terveystoimittajat ry, Kaupunkitoimittajien yhdistys ry, Sosiaalitoimittajat ry, Suomen Journalistiliitto

Linkit:
Oikeusministeriön selvitys: Julkisuuslain soveltamisalan laajentaminen
Selvityksestä annetut lausunnot: Lausuntopyyntö julkisuuslain soveltamisalan laajentamista koskevasta selvityksestä

Jaa sivu: